Itsearviointi
Koen, että opintojakson ainut hyödyllinen tehtävä on ollut oppimistehtävä 4. Opintojaksolla esimerkiksi blogin luonti ja muut tehtävät eivät vastanneet omia oppimistavoitteita, sillä olen aiemmin pitänyt blogia, ja koin etteivät tehtävänä olleet blogikirjoitukset liittyneet tarkemmin opintojakson sisältöön.
Koin, että parhaiten opin opintojakson monivalintatehtävistä sekä pdf dioista. Uskon, että oppimiseni olisi vaatinut enemmän näiden läpikäyntiä tai esimerkiksi useampaa tehtävää. Koin, että moni kurssin asioista oli itselle tuttuja ja ne toimivatkin niin sanotusti yleisenä kertauksena. Erityisesti pidin tekijänoikeuksiin kuuluvasta materiaalista.
Aikataulu tavoitteeni piti kurssilla, sillä tavoitteenani oli suorittaa kurssi nopeasti, jotta pääsin valmistumaan. Vaikka aikatauluni oli nopea, ehdin panostamaan kurssiin, sillä tämän kurssin lisäksi minulla ei ole muita kursseja eikä töitä.
Kommentit
Lähetä kommentti